Keväällä SYS myönsi Noora Herraselle kirjoittajapalkinnon Ympäristöjuridiikka-lehden vuoden 2018 parhaasta artikkelista. Palkituksi tuli lehden numerossa 2–3/2018 julkaistu referee-artikkeli Luonnonarvojen huomioon ottaminen turvetuotannon sijoittamisessa. Artikkeli on saatavilla Edilex-palvelun kautta.
Esityksen palkittavasta artikkelista teki professori Erkki Hollo. Erkki Hollon perusteluiden mukaan ”Kirjoituksessa on tarkasteltu lainuudistuksen taustan ja säännöksen soveltamisalan lisäksi tulkinnallisesti merkityksellisiä kysymyksiä diskursiivisesti ja valottaen omia tulkintoja runsain lähdeviittauksin ja luontoarvoja koskevin näkökohdin. Kirjoitus on ansiokas paitsi analyyttisen lähestymistavan vuoksi myös lain soveltamisessa ilmenevien seikkojen ymmärtämisen kannalta.”
Kirjoittajan tiivistelmä artikkelista:
Tarkastelin artikkelissani ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014) 13 §:n (turvetuotannon sijoittaminen) soveltamista, sen luonnonsuojelullisten tavoitteiden toteutumista sekä sitä, miten säännöksen tulkinnalla voidaan edistää kyseisten tavoitteiden toteutumista.
Uusi ympäristönsuojelulaki tuli voimaan 1.9.2014 ja uudistuksen yhtenä tavoitteena oli luonnonarvojen entistä parempi huomioon ottaminen turvetuotantoa koskevassa ympäristölupaharkinnassa. YSL 13 §:n mukaan turvetuotannon sijoittamisesta ei saa aiheuta valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävän luonnonarvon turmeltumista. Luonnonarvon merkittävyyden arvioinnissa otetaan huomioon hankkeen sijoituspaikalla esiintyvien suolajien ja suoluontotyyppien uhanalaisuus, esiintymän merkittävyys ja laajuus sekä suon luonnontilaisuus. Arvioinnista voidaan ottaa huomioon myös sijoituspaikan merkitys sen ulkopuolella sijaitseville luonnonarvoille.
Säännöksen 2–4 momenteissa säädetään poikkeuksista turmelemiskieltoon. Poikkeuksista merkitystä on lähinnä 4 momentilla, jonka mukaan turvetuotanto voidaan 1 momentin estämättä sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut.
Artikkelissani käsittelin paitsi YSL 13 §:n tulkintaa ja soveltamista myös sääntelyn muuttamisen tarvetta. Pyrin lähestymään aihetta laajasta näkökulmasta, ja tutkimuksen tavoitteena olikin tuottaa suosituksia sekä lainsoveltajille että lainsäätäjälle. Tutkimusta varten tarkastelin aluehallintoviraston ratkaisukäytäntöä sekä haastattelin soihin perehtyneitä luonnontieteen asiantuntijoita.
Asiantuntijoiden haastattelut antoivat runsaasti sellaista luonnontieteellistä tietoa, jota ei tyypillisesti ole oikeustieteilijällä. Haastatteluissa nousi esiin erityisesti se, miten YSL 13 §:n soveltamisalan tiukka rajaus voi vaikuttaa sen luonnonsuojelullisten tavoitteiden toteutumiseen.
Tulin siihen johtopäätökseen, että YSL 13 § edistää soiden luonnonarvojen tilaa, muttei riittävästi saavuttaakseen sille asetetut luonnonsuojelulliset tavoitteet. Säännös mahdollistaa uhanalaisten lajien ja luontotyyppien huomioon ottamisen turvetuotannon sijoittamisessa, mikä on selkeä muutos aiemmin vallinneeseen oikeustilaan. Se nostaa esille soiden luonnonarvojen merkityksen ja ohjaa tuottajia hakemaan ympäristölupia soille, joiden luonnontila on jo merkittävästi muuttunut. Säännös ei kuitenkaan itsessään takaa riittävää suojaa soiden uhanalaisille lajeille ja luontotyypeille. Lisäksi sitä sovelletaan aluehallintovirastoissa hyvin harvoin, jolloin sen vaikuttavuus jää vähäiseksi.
YSL 13 §:n suuri puute on sen soveltamisalan ulottaminen vain niihin soihin, jotka kuuluvat luonnontilaisuusluokkiin 3–5. Luonnontilaisuusasteikko ei ole tarkkuudeltaan riittävä osoittamaan, minkälaisilla soilla merkittäviä luonnonarvoja on jäljellä. Jatkossa suon rajaukseen tulee erityisesti kiinnittää huomiota, jotta suurpiirteinen luonnontilaisuusluokitus ei saisi liian määräävää asemaa. Rajauksen tulee perustua suon vesitalouteen ja pienetkin luonnontilaiset alueet tulee ottaa siinä huomioon.