SYS myönsi Laura Leinolle kirjoittajapalkinnon Ympäristöjuridiikka-lehden vuosien 2011-2015 parhaasta artikkelista. Palkituksi tuli lehden numerossa 1/2015 julkaistu referee-artikkeli Korvaavat toimenpiteet pienialaisten luontokohteiden suojelusta poikettaessa. Artikkelin voi saada Edilex palvelun kautta.
Esityksen palkittavasta artikkelista tekivät hallintoneuvos Kari Kuusiniemi ja professori Tapio Määttä. Heidän mukaansa ’Leinon artikkeli on poikkeuksellisen monitieteinen kirjoitus käytännössä tärkeästä aihepiiristä. Kysymyksenasettelu on innovatiivinen. Kirjoittaja esittää hyvin argumentoituja lainsäädännön kehittämisideoita tulkintasuositusten ohella. Kansainvälistä lähdeaineistoa on hyödynnetty ansiokkaasti.’
Kirjoittajan tiivistelmä palkitusta artikkelista:
Voidaanko luonnonsuojelulain poikkeuslupasääntelyä joustavoittaa suojelun tavoitteita vaarantamatta?
Ympäristöä koskevan sääntelyn keventäminen ja joustavoittaminen on hallituksen linjausten myötä noussut keskusteluun myös oikeustieteen alalla. Samanaikaisesti tunnustetaan kuitenkin yhä laajemmin, että edes nykyisen tasoinen lainsäädäntömme ei ole onnistunut turvaamaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä riittävällä tasolla. Tähän aihepiiriin sijoittuu ympäristöjuridiikassa julkaistu artikkelini ”korvaavat toimenpiteet pienialaisten luontokohteiden suojelusta poikettaessa”, jossa pohdin kompensaatiota keinona sääntelyn joustavuuden ja suojelutavoitteiden yhteensovittamiseen.
Luonnon monimuotoisuuden suojelu on perinteisesti rakentunut alue- ja lajisuojelua painottavan luonnonsuojelulainsäädännön varaan. Uusimpien lajien uhanalaisuutta käsittelevien arvioiden perusteella voidaan todeta, ettei tällaisella sääntelyllä ole onnistuttu turvaamaan monimuotoisuuden säilymistä halutulla tasolla. Toisaalta suojelun kohdentaminen enenemässä määrin varsinaisten suojelualueiden ulkopuolelle on tuonut mukanaan uusia haasteita suojelun ja muun toiminnan tarpeiden yhteensovittamisesta. Erityisesti pienialaisten kohteiden suojelun kustannukset ja saavutetut suojeluhyödyt eivät välttämättä aina ole suhteessa toisiinsa.
Yksi mahdollinen keino kehittää sääntelyä näiden pienialaisten kohteiden osalta on korvaavien toimenpiteiden hyödyntäminen. Korvaavilla toimenpiteillä tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä, että lain suojelemia luontoarvoja saadaan tietyltä alueelta hävittää, mikäli ne korvataan toisaalla vastaavilla arvoilla. Käytännössä nämä korvaavat toimenpiteet voivat olla esimerkiksi uusien korvaavien suojelualueiden hankkimista tai elinympäristökunnostuksia. Edellytyksenä valittaville toimenpiteille on se, että niillä saadaan säilytettyä suojelun taso vähintään vastaavana kuin aiemmassa tilanteessa. Varovaisuusperiaate huomioiden tämä edellyttää, että korvaavien toimenpiteiden arvo tulee suojellun luontoarvon kannalta olla suurempi kuin hävitettävällä kohteella.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole sääntelyä korvaaviin toimenpiteisiin liittyen lukuun ottamatta Natura 2000 -verkoston alueita koskevaa kompensaatiosäännöstä, jota ei ole vielä koskaan sovellettu. Näkemykseni mukaan korvaavat toimenpiteet voisivat kuitenkin tarjota keinon joustavoittaa poikkeuslupasääntelyä pienialaisten luontokohteiden kohdalla ja niistä olisi mahdollista säätää luonnonsuojelulaissa suhteellisen vähäisin muutoksin.
Periaatteessa luonnonsuojelulain mukaisen poikkeusluvan edellytysten sitominen korvaavien toimenpiteiden toteuttamiseen mahdollistaisi sekä suojelun tason säilyttämisen ennallaan että lupamenettelyn joustavoittamisen. Toisaalta käytännössä korvaavista toimenpiteistä päättäminen ja niiden toteuttaminen lisäisivät hallinnollista taakkaa todennäköisesti sekä lupaviranomaisen että luvanhakijan taholla. Kaiken kaikkiaan lienee selvää, etteivät korvaavat toimenpiteet yksin ratkaise sääntelyn joustavuuteen ja suojelun tehokkuuteen liittyviä ongelmia, mutta nähdäkseni ne ansaitsisivat nykyistä merkittävämmän roolin tulevassa sääntelyssä.
Jätä kommentti