Muutama vuosi sitten lanseerattiin korkean profiilin maabrändiraportti Tehtävä Suomelle. Siinä hahmotetaan, miten Suomi osoittaa vahvuutensa maailman ongelmien ratkaisussa esimerkiksi edesauttamalla luonnonvarojen kestävää käyttöä. Yksi raportin ideoista on suomalaiset vedenturvajoukot (peace by water), jotka toimivat uudenlaisessa, luonnonvarakysymyksiin suuntautuvassa rauhantyössä.
Oikeustieteen puolella kansainvälistä yhteistyötä on tehty viime vuosina entistä enemmän esimerkiksi Kiinan kanssa, minkä pohjalta on myös perustettu seitsemän yliopiston yhteinen kansallinen Kiinan oikeuden ja kiinalaisen oikeuskulttuurin keskus. Ympäristöoikeudella on Kiina-yhteistyössä käsittääkseni tärkeä rooli.
Toki ympäristöoikeudessa kansainvälinen yhteistyö on Kiinaa laajempaa ja siitä on pitkältä ajalta useita esimerkkejä erityisesti kehitysyhteistyön parista. Suomalaiset olivat muun muassa 90-luvulla edesauttamassa Etelä-Afrikan vesilainsäädännön kehittämistä. Yksi näkyvimmistä rooleista Suomella on ollut kansainvälisessä vesioikeudessa, jonka kodifioinut vuoden 1997 YK:n vesistöyleissopimus syntyi Suomen tekemän aloitteen ja ILA:n Helsingin sääntöjen pohjalta.
Mutta olisiko ympäristöoikeudesta varsinaiseksi vientituotteeksi nyt, kun Suomi tulisi saada kaikin keinoin nousuun? Kyllä ja ei.
Suomalaisen ympäristöoikeuden osaamisen kansainvälistä roolia korostaa luonnonvarojen kestävän käytön sääntelyn lisääntyvä tarve muun ohella väestönkasvusta johtuen. Myös ilmastonmuutos sekä valtioiden havahtuminen ympäristöongelmien ratkaisuun (esim. savusumu Kiinassa) lisäävät oikeudellisten ratkaisujen tarvetta. Vaikka Suomen (ja EU:n) ympäristösääntelyä kohtaan esitetään entistä enemmän myös kritiikkiä, on se osoittanut monessa suhteessa toimivuutensa ja voi toimia yhtenä esimerkkinä muiden maiden lainsäädäntöä kehitettäessä.
Toisaalta on vaikeaa nähdä, että suomalaiselle ympäristöoikeudelliselle osaamiselle olisi laajoja markkinoita olemassa, vaikka erilaiset tutkimus- ja selvitysprojektit sekä konsulttien toimeksiannot voivat lisääntyä. Usein eri valtioiden halu turvautua ulkopuoliseen oikeudelliseen apuun ympäristöasioissa on rajallinen kysymysten herkän luonteen takia ja luottamuksen rakentaminen voi kestää pitkän aikaa. Lisäksi Suomen ympäristöoikeus pohjautuu pitkälti EU:n ympäristöoikeuteen, mihin liittyen markkinoilla on kilpailijoita koko joukko.
Jos ja kun suomalaisen ympäristöoikeudellisen osaamisen kurssia halutaan maailmalla nostaa, tulisi keskittyä sen erityispiirteisiin ja olemassa oleviin vahvuuksiin. Yksi luontainen painopistealue olisi rajavesistöyhteistyö. Suomella on pitkä ja maineikas traditio kansainvälisen vesioikeuden kehittämisessä ja yhteistyöstä naapurivaltioiden kanssa. Erityisesti Suomen ja Venäjän rajavesistöyhteistyö herättää maailmalla mielenkiintoa. Suomalaiset vesialan tutkijat ovat myös jo pitemmän aikaa olleet kehittämässä vesivarojen kokonaisvaltaista hallintaa muun muassa Mekongjoella.
Jotta ympäristöoikeuden kansainvälisiä markkinoita voitaisiin avata entistä enemmän, olisi Suomessa tarpeen panostaa institutionaalisiin järjestelyihin. Yksi jo aikaisemmin esitetty idea olisi rajavesistöinstituutin tai -keskuksen perustaminen. Se voisi keskittyä oikeudellisten kysymysten ohella myös laajemmin kansainvälisten vesivarojen hallintaan. Keskus voitaisiin perustaa jonkin yliopiston yhteyteen tai niiden väliseksi yhteistyöelimeksi.
Tällainen rajavesistökeskus voisi toimia luonnollisena osana myös maabrändivaltuuskunnan hahmottelemia vedenturvajoukkoja. Kuriositeettina mainittakoon, että nykyisin yksi tunnetuimmista ja asiantuntevimmista kansainvälisen vesioikeuden toimijoista on Dundeen yliopisto, vaikka Skotlannin kosketuspinta kansainväliseen vesioikeuteen on Suomeen verrattuna olematon.
