helmikuu 2015 – Suomen ympäristöoikeustieteen seura

27.2.2015sysry Ei kommentteja

Antti Belinskij: Ympäristöoikeudesta vientituote?

Muutama vuosi sitten lanseerattiin korkean profiilin maabrändiraportti Tehtävä Suomelle. Siinä hahmotetaan, miten Suomi osoittaa vahvuutensa maailman ongelmien ratkaisussa esimerkiksi edesauttamalla luonnonvarojen kestävää käyttöä. Yksi raportin ideoista on suomalaiset vedenturvajoukot (peace by water), jotka toimivat uudenlaisessa, luonnonvarakysymyksiin suuntautuvassa rauhantyössä.

Oikeustieteen puolella kansainvälistä yhteistyötä on tehty viime vuosina entistä enemmän esimerkiksi Kiinan kanssa, minkä pohjalta on myös perustettu seitsemän yliopiston yhteinen kansallinen Kiinan oikeuden ja kiinalaisen oikeuskulttuurin keskus. Ympäristöoikeudella on Kiina-yhteistyössä käsittääkseni tärkeä rooli.

Toki ympäristöoikeudessa kansainvälinen yhteistyö on Kiinaa laajempaa ja siitä on pitkältä ajalta useita esimerkkejä erityisesti kehitysyhteistyön parista. Suomalaiset olivat muun muassa 90-luvulla edesauttamassa Etelä-Afrikan vesilainsäädännön kehittämistä. Yksi näkyvimmistä rooleista Suomella on ollut kansainvälisessä vesioikeudessa, jonka kodifioinut vuoden 1997 YK:n vesistöyleissopimus syntyi Suomen tekemän aloitteen ja ILA:n Helsingin sääntöjen pohjalta.

Mutta olisiko ympäristöoikeudesta varsinaiseksi vientituotteeksi nyt, kun Suomi tulisi saada kaikin keinoin nousuun? Kyllä ja ei.

Suomalaisen ympäristöoikeuden osaamisen kansainvälistä roolia korostaa luonnonvarojen kestävän käytön sääntelyn lisääntyvä tarve muun ohella väestönkasvusta johtuen. Myös ilmastonmuutos sekä valtioiden havahtuminen ympäristöongelmien ratkaisuun (esim. savusumu Kiinassa) lisäävät oikeudellisten ratkaisujen tarvetta. Vaikka Suomen (ja EU:n) ympäristösääntelyä kohtaan esitetään entistä enemmän myös kritiikkiä, on se osoittanut monessa suhteessa toimivuutensa ja voi toimia yhtenä esimerkkinä muiden maiden lainsäädäntöä kehitettäessä.

Toisaalta on vaikeaa nähdä, että suomalaiselle ympäristöoikeudelliselle osaamiselle olisi laajoja markkinoita olemassa, vaikka erilaiset tutkimus- ja selvitysprojektit sekä konsulttien toimeksiannot voivat lisääntyä. Usein eri valtioiden halu turvautua ulkopuoliseen oikeudelliseen apuun ympäristöasioissa on rajallinen kysymysten herkän luonteen takia ja luottamuksen rakentaminen voi kestää pitkän aikaa. Lisäksi Suomen ympäristöoikeus pohjautuu pitkälti EU:n ympäristöoikeuteen, mihin liittyen markkinoilla on kilpailijoita koko joukko.

Jos ja kun suomalaisen ympäristöoikeudellisen osaamisen kurssia halutaan maailmalla nostaa, tulisi keskittyä sen erityispiirteisiin ja olemassa oleviin vahvuuksiin. Yksi luontainen painopistealue olisi rajavesistöyhteistyö. Suomella on pitkä ja maineikas traditio kansainvälisen vesioikeuden kehittämisessä ja yhteistyöstä naapurivaltioiden kanssa. Erityisesti Suomen ja Venäjän rajavesistöyhteistyö herättää maailmalla mielenkiintoa. Suomalaiset vesialan tutkijat ovat myös jo pitemmän aikaa olleet kehittämässä vesivarojen kokonaisvaltaista hallintaa muun muassa Mekongjoella.

Jotta ympäristöoikeuden kansainvälisiä markkinoita voitaisiin avata entistä enemmän, olisi Suomessa tarpeen panostaa institutionaalisiin järjestelyihin. Yksi jo aikaisemmin esitetty idea olisi rajavesistöinstituutin tai -keskuksen perustaminen. Se voisi keskittyä oikeudellisten kysymysten ohella myös laajemmin kansainvälisten vesivarojen hallintaan. Keskus voitaisiin perustaa jonkin yliopiston yhteyteen tai niiden väliseksi yhteistyöelimeksi.

Tällainen rajavesistökeskus voisi toimia luonnollisena osana myös maabrändivaltuuskunnan hahmottelemia vedenturvajoukkoja. Kuriositeettina mainittakoon, että nykyisin yksi tunnetuimmista ja asiantuntevimmista kansainvälisen vesioikeuden toimijoista on Dundeen yliopisto, vaikka Skotlannin kosketuspinta kansainväliseen vesioikeuteen on Suomeen verrattuna olematon.

20.2.2015sysry Ei kommentteja

Heidi Andersson: Kelluvat mökit – rantarakentamistako?

Sysmän kunnan omistaman yleisen leirintäalueen edustalle vesialueelle kaavaillaan kymmentä kelluvaa, 74m² suuruista lomamökkiä. Kunnan päättäjät tarttuivat yksityisen yrittäjän ideaan ja solmittiin lähes 9000 m² suuruisen vesialueen vuokrasopimus kunnan ja yrittäjän kesken. Sen jälkeen kunnanvaltuusto päätti ryhtyä muuttamaan asemakaavaa siten, että veden päälle rakentaminen tulisi mahdolliseksi. Sitä ennen mökkiyrittäjän on ollut määrä hakea poikkeamislupaa kahden mökin rakentamiselle.

Ranta-alueiden rakentamista koskeva sääntely tähtää ranta-alueiden suunnitelmalliseen käyttämiseen rantaluonnon ja -maiseman sekä rantojen virkistyskäyttötarpeiden suojelemiseksi.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa on kyse paitsi luontoarvoista, myös yksityisen ja yleisen edun (leirintäalueen vapaa käyttö) vastakkainasettelusta. Veden päälle rakentamista ei puolla myöskään se, että kunnassa olisi pulaa maasta. Tapaukseen soveltuu kääntäen KHO 1991 A 70: Yleistä retkeily- ja ulkoilualuetta ei rantakaavassa voitu sijoittaa jo olemassa olevan loma-asutuksen välittömään läheisyyteen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki ei sinänsä aseta esteitä tontin muodostamiselle vesialueelle ja sille rakentamiselle. Rantavyöhykkeen käsite ei ulotu veteen, joten ranta-alueiden rakentamista koskevan sääntelyn tarkoitus ei ahtaasti tulkiten toteudu. Tämän sääntelyn tarkoituksena on rannoilla tapahtuvien muutosten kontrollointi maisemaan, rantaluontoon ja osittain myös yleiseen virkistyskäyttöön (vapaat, jokamiehenoikeudella käytettävät rannat). On vaikea ymmärtää, ettei ranta-alueiden rakentamista koskeva sääntely koskisi vesialueille rakentamista.

Sysmän tapauksessa majoitusrakennusten ympäristölliset ja luonnonsuojelulliset vaikutukset suunnittelualueella olisivat liian suuret ja riskialttiit, maisemallisia seikkoja unohtamatta. Kaavoitusprosessissa tulee ottaa huomioon mm. MRL:n 9 §:stä ilmenevät hankkeen tai toiminnan aiheuttamat välittömät ja välilliset vaikutukset alueella ja sen ulkopuolella. Rantarakentamisessa on nähty tarpeelliseksi asettaa tiukempia sisältövaatimuksia tavalliseen maarakentamiseen nähden, sillä ranta-alueille katsotaan sisältyvän erityistä maisemallista herkkyyttä sekä muita luontoa ja virkistystä koskevia seikkoja. MRL 73.1 §:n erityisten sisältövaatimusten mukaan laadittaessa ranta-asemakaavaa pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueella on ensisijaisesti katsottava, soveltuuko suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön ja jääkö ranta-alueille riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Muutoinkin on ensisijassa huomioitava maisema-arvot (MRL 73.1 § 2-k).

Hallituksen esityksessä (HE 79/1996 vp.) todetaan:” luonnontilainen ranta on käytännössä uusiutumaton luonnonvara. Rantoja tulee sen vuoksi käyttää kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. (…) Rantojen kestävä käyttö edellyttää siten ennen kaikkea niiden säästeliästä käyttöä.” Näiden periaatteiden voidaan katsoa koskevan myös vesialueiden käyttöä. Myös vesienhoitolain 1 §:ssä mainitaan vesien kestävä käyttö.

Erityisesti kelluvien mökkien maisemavaikutuksille on vaikeaa löytää oikeutusta rantarakentamista koskevien sisältövaatimusten nojalla. Kelluvien mökkien maisemointi on suorastaan mahdotonta rantarakentamisen erityissääntelyn perusteella. Kelluvien majoitusrakennusten haitallisia vaikutuksia ei pystytä täysin poistamaan. Sysmän kelluvat mökit tulevat peittämään järvinäkymän rannalta Päijänteelle ja toisinpäin. Kelluvat mökit ja niiden logistiikka myös häiritsevät leirintä-alueen muuta käyttöä.

Kelluvien mökkien ympäristövaikutukset ovat oma ongelmakokonaisuutensa. Jos kelluvia mökkejä sijoitetaan mataliin lahtiin, voidaan pohjaa joutua ruoppaamaan riittävän vesisyvyyden saavuttamiseksi. Tällöin tarvitaan ympäristölupa. Ruoppaaminen saattaa nostaa myrkyllistä sedimenttiä pohjasta. Myös mökkien sijaintipaikan suojaisuus on selvitettävä, ts. onko se sellainen, jossa jäät eivät pääse liikkumaan. Jos kelluvien mökkien alueita pidetään talvella jäättöminä kiertopumppujen avulla, voi tällä olla vaikutuksia vesiluontoon. Edelleen mökkien pohjien materiaalit ja pinnoitteet ja katoilta tulevien hulevesien käsittely tulee suunnitella siten, etteivät ne aiheuta ympäristöhaittoja.

Tätä kirjoitettaessa kelluvien mökkien kohtalo Sysmän kunnassa on vielä avoin, koska kaavoitusprosessi on kesken. On ilmeistä, että siitä tullaan valittamaan. Aikaisemmat kokemukset kelluvista rakennuksista eivät ole olleet rohkaisevia: Porin Reposaareen rakennetut kelluvat mökit jäivät myymättä moneksi vuodeksi ja Lappeenrannassa vastaavanlainen hanke kaatui asukkaiden vastustukseen.

12.2.2015sysry 5 kommenttia

Tiina Paloniitty: Minne menet, vesipuitedirektiivi?

Olipa kerran vesipuitedirektiivi eli, näin ystävien kesken, vesipuikkari (2000/60/EY). Direktiivi täytäntöönpantiin aikanaan ja niin tehtäessä jäsenvaltioissa päädyttiin monipuolisiin näkemyksiin siitä, miten sitovasta instrumentista onkaan kyse. Kuten tunnettua, näillä leveysasteilla päädyttiin siihen, että vesienhoitosuunnitelmassa esitetty tulee ottaa huomioon erilaisia ympäristönkäyttölupia harkittaessa. Myöhemmin oikeuskäytännössä huomioimisvelvoite on aika ajoin päässyt vaikuttamaan lopputulokseenkin.

Vesipuikkarin sitovuudesta puhuttaessa villakoiran ytimenä on puikkariin otettujen ympäristötavoitteiden oikeudellinen asema. Ovatko ne teknisia normeja, jotka eivät vaikuta juridisesti suuntaan eivätkä toiseen? Vai sitovatko tavoitteet lopputulokseen nähden – eli jos tavoitteita ei saavuteta, jäsenvaltio on syyllistynyt velvoitteidensa rikkomiseen? Vai sitovatko tavoitteet vain parhaaseen mahdolliseen ponnisteluun – jos jäsenvaltio on kunnon valtiokansalaisen tavoin suorittanut kaikki vaaditut hallinnolliset menettelyt, tehnyt tutkimukset ja luokitellut vesimuodostumat, ei sitä voi saattaa vastuuseen tavoitteiden toteutumatta jäämisestä? Miten tavoite sitoo?

Oikeuskirjallisuudessa on analysoitu jäsenvaltioiden valitsemia täytäntöönpanoratkaisuja ja otettu kantaa tavoitteiden merkitykseen suuntaan jos kolmanteen. Yhteen äärilaitaan voidaan sijoittaa näkemykset, joiden mukaan tilatavoitteilla ei ole sisällöllistä velvoittavuutta – tällöin vesipuikkarin velvoittavuus nähdään lähinnä hallinnollisten harjoitusten suorittamisvelvoitteena. Janan toiseen päähän sijoittuvat kannanotot, joiden mukaan rikotaan direktiivin syvintä päämäärää vastaan, jos kiistetään tilatavoitteiden juridinen sitovuus.

Paljon on spekuloitu sitäkin, mikä merkitys on yksittäisen tilaan vaikuttavan tekijän – aineen tai eliön – laadun muuttumisella. Jos yksittäisen tekijän laatu heikkenee, tarkoittaako se, että koko vesimuodostuman luokituksen on senkin heikettävä?

Pitkään sai vesi virrata Vantaanjoessa ennen kuin EU-tuomioistuin sai ratkottavakseen tämän vesipuikkarin pähkinän. Puolitoista vuotta sitten Saksasta lähestyttiin tuomioistuinta ennakkoratkaisupyynnöllä (tapaus C-461/13, http://tinyurl.com/ecjWFD). Tehtäväksi annettiin ratkaista, mitä tarkoittaa direktiivissä mainittu tilan heikkeneminen, mihin se jäsenvaltioita sitoo ja – kirsikkana kakussa – onko jäsenvaltiolla velvollisuus jättää myöntämättä lupa hankkeelle, jonka vaikutukset saattavat heikentää vesimuodostumien tilaa.

Julkisasiamies Jääskinen antoi asiasta ratkaisuehdotuksensa viime lokakuussa. Oikeuskirjallisuuden jälkeen Jääskisen ratkaisuehdotus on ollut suorastaan virkistävää luettavaa – ratkaisuehdotus on hyvin omaehtoinen. Jos tuomioistuin päättää ehdotuksen mukaan, moni jäsenvaltio taitaa olla lainsäädäntömuutosten äärellä.

Jääskisen mukaan jäsenvaltion viranomaisilla on, jollei poikkeuslupaa ole myönnetty, velvollisuus kieltäytyä myöntämästä lupaa hankkeelle, jos hanke saattaa huonontaa pintavesimuodostuman tilaa tai vaarantaa pintavesien hyvän tilan. Tilan huononeminen on käsillä silloinkin, kun aineen tai laatutekijän muutos ei aiheuta vesimuodostuman siirtymistä alempaan luokkaan.

Jos kanta pysyy tuomioistuimessa ja hyvän tilan saavuttamiselle on annettava ratkaiseva merkitys hankkeiden lupamenettelyissä, ollaan kaukana huomioimisvelvollisuuden ympäripyöreydestä. Tällöin on velvollisuus kieltäytyä myöntämästä lupaa, jos hanke huonontaa vesien tilaa – saattaisiko normia selkeämmin muotoilla.

Jos kanta pysyy, nousevat vesipuikkarissa ja muussa unionin vesioikeudessa annetut poikkeamismahdollisuudet arvoon arvaamattomaan. Kansallisestihan poikkeamismahdollisuuksista ei ole paljoa säädelty – aivan ymmärrettävästi, sillä mitäpä tuota säätää poikkeuksista, kun itse suunnittelunkaan ei nähty olevan erityisen sitovaa. Tietäen millaista vesipuikkarin tulkitseminen on, ei aihetta mittavaan jälkiviisauteen kuitenkaan ole.

Ken elää, se näkee. Tuomioistuin antanee ratkaisunsa lähikuukausien aikana. Sit- ten tiedämme, meneekö meillä ja monissa muissa jäsenmaissa valitut linjaukset uusiksi.

5.2.2015sysry Ei kommentteja

Martti Häkkänen: 3D-kiinteistöjärjestelmää selvittänyt projektiryhmä mahdollistaisi myös rakennusten muodostamisen itsenäisiksi kiinteistöiksi

Suomeen suunniteltua 3D-kiinteistöjärjestelmää selvittänyt Maanmittauslaitoksen projektiryhmä on saanut loppuraporttinsa valmiiksi (14.1.2015). Projektin pohdinnat noudattelevat pitkälti maa- ja metsätalousministeriön sekä tähänastisessa valmistelussa esillä olleita linjauksia 3d-järjestelmän perusratkaisuista. 3d-kiinteistö olisi ominaisuuksiltaan kuten 2d-kiinteistö, mutta sen ulottuvuus olisi määrätty kolmiulotteisesti ja se kuuluisi aina yhden tai useamman 2d-kiinteistön alueelle. Toisin sanoen 2d-järjestelmän mukainen kiinteistönmuodostus olisi edelleen pääsääntönä ja maanpinnan ala- ja yläpuolisia 3d-kiinteistöjä voitaisiin muodostaa vain poikkeuksellisesti silloin, kun kunta mahdollistaa tämän asemakaavamääräyksellä. Samoin 3d-määräalan lainhuudattaminen olisi mahdollista vain silloin, kun 3d-kiinteistönmuodostus on asemakaavamääräyksellä mahdollistettu. Nämä perusratkaisut antaisivat kunnalle vahvan aseman päätettäessä 3d-kiinteistöjen muodostamisesta ja vaihdannasta, joten järjestelmällä ei annettaisi maanomistajalle vapaata mahdollisuutta päättää 3d-kiinteistönmuodostamisesta alueellaan.

3D-järjestelmän tähänastisesta suunnittelusta poiketen projekti on päätynyt ehdottamaan, että myös rakennusten – ei kuitenkaan yksittäisten huoneistojen – muodostaminen 3d-kiinteistöiksi tulisi mahdollistaa asemakaavan pääkäyttötarkoituksen mukaisin rajoin. Suunnittelussa on tähän saakka haluttu nimenomaan jättää tämä mahdollisuus järjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle. Samalla luovuttaisiin maanpäällisten 3d-kiinteistöjen lukumäärärajoituksesta, mikä edelleen tukisi 3d-järjestelmän käyttökelpoisuutta rakennusten hallinnan jakamisessa. Tällöin olisi esimerkiksi mahdollista jakaa korkea rakennus useaksi päällekkäiseksi 3d-kiinteistöksi. Muutos suunnittelulinjauksissa perustuu asiantuntijakeskusteluihin, joissa on tullut esille, että rakennusten muodostamisen estäminen 3d-kiinteistöiksi saattaisi johtaa keinotekoisiin hallintajärjestelyihin ja näin vaarantaa rekisterijärjestelmän selkeyden. Kilpailijaa tästä ei yhtiöpohjaisille rakennusten hallintajärjestelmille kuitenkaan olisi tarkoitus tehdä, vaan rakennuksen käsittävien 3d-kiinteistöjen hallinta olisi edelleen lähtökohtaisesti asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöpohjaisesti järjestettyä. Muutoinkin 3d-kiinteistöjä voitaisiin muodostaa vain niin monta ja ulottuvuudeltaan sen laatuisia kuin kunta asemakaavalla ja tonttijaolla katsoisi tarkoituksenmukaiseksi.

Loppuraportti ei sisällä tarkempaa säädösvalmisteluaikataulua, mutta ministeriön tavoitteena on, että valmius järjestelmän käyttöönottamiseksi tulisi saavuttaa vuoden 2016 loppuun mennessä.